Usein TV-uutisten tärkeimmiksi aiheiksi listataan niin sanotut kovat uutisaiheet kuten sodat, poliittiset ongelmat ja talouden lamakaudet, mutta mikä uutisten osuus katsojaa useimmiten kiinnostaa eniten? Se on sää.Ylen televisiouutisten sää 50 vuotta kirjan tekijänä on meteorologi Seija Paasonen ja se on toteutettu yhteistyössä Yleisradion kanssa.Sääennusteet ovat olleet mukana TV-uutisissa alkumetreiltä asti. Vuosikymmenten saatossa tv-sää on kokenut suuria muutoksia. Teknisen kehityksen myötä on esimerkiksi siirrytty käsin piirretyistä mustavalkokartoista värillisiin tietokoneanimaatioihin. Miten kehitys on vaikuttanut sääennusteiden luotettavuuteen?Myös meteorologit ovat "tv:stä tuttuja". Joistakin tv-meteorologeista on tullut legendoja jo eläessään. Kirjan sivuille on koottu heidän muisteluksiaan tv-sään vuosikymmeniltä: hauskoja sattumuksia, närkästynyttä palautetta, ikimuistoisia pieleen menneitä ennusteita.Television rooli muuttuu lähitulevaisuudessa suuresti ja samalla myös tv-säässä tapahtuu muutoksia. Internet on yhä merkittävämpi kanava yksityiskohtaisen säätiedon jakajana. Uutisten yhteydessä esitettävä sää saattaakin jatkossa toimia enemmän herättäjänä kuin tarkan tiedon jakajana. Toisaalta ilmastonmuutoksen etenemisen ja rajujen sääilmiöiden yleistymisen myötä sääasiat alkavat kuulua niin sanottujen kovien uutisten joukkoon.Sidottu, 154 sivua21,5 x 26,5 cmISBN 978-951-593-273-0